Heksagon osa I

On eräs tunne jonka haluaisin välittää. Siinä yksinkertaisuudessaan kun sen koen. Istun tässä katsoen eteeni ja yritän kietoa mieltäni sen ympärille. Paketoida sen muotoon jonka ulkoistaa. Kaikkein kauneinkin asetelma tekee siitä pilaa ja hylkään sen oitis. En voi koskettaa sitä suoraan, läpäistä sen ydintä tuodakseni lähemmäs. Voin vain tarkkailla pinnalle muodostuvia kuvioita, levätä sen valossa ja tuntea lämmön kasvoillani.

Aika kulki erilailla heksagonissa. Parven pyhä kuusio jonka ulkopuolella ei tärkeimmän tiedon mukaan ollut mitään. Tämä on kaikki mitä olisi ja oleman. Arvioin rakennelman muotoa sen myötä kun ehdin sitä tutkimaan muilta velvollisuuksilta. Minulla on vapaa kulku kaikkialle, tai ainakin melkein. Parvella ei ole oikeutta kajota minuun ja niin käsittämätöntä kuin se onkin he noudattavat sitä täysin. Työhuoneeni sijaitsee rakennelman ylimmässä kerroksessa ja saan olla täällä täydellisen rauhassa. Kohennan tulta lisäämällä puita heksagonin ainoassa tulisijassa. Tärkein tieto on ainoa tieto. Vaikka on ilmeistä etten ole alun perin täältä, parvi ei rasita itseään kysymällä alkuperästäni. En ole ikinä kohdannut mitään niin ylimielistä, itsekästä ja täysin omaan nautintoonsa ripustautuvaa olentoa kuin kuusion kansa. Heille olen pelkkää vaihtelua alati itseään toistavaan arkeen. Heidän ikuisuuksien ajan kultivoitu kopeus ei salli vaihtaa kanssani edes katsetta. Olen melko varma että minulla on monia nimiä joita en kuule puhuteltavan suoraan sillä kukaan ei ole koskaan kysynyt omaani. Nimeni on Artur ja olen ihminen. He eivät ole.

Tärkein tieto jakautuu alkeellisen tulkintani mukaan kahteen. Salattuun ja selkoon. Kuusion hierarkian ylin luokka on nimeltään korkein tieto. Kaikki tieto kuuluu heille ja yksin he päättävät mikä pysyy ainoastaan heidän omanaan. Julkiseksi luovutettu tieto on tärkein eikä muulla ole merkitystä. Tärkeimmän rikkojia kohtaa ankara rangaistus jonka luonne on salattu. Siksi kukaan ohitseni lipuva kuusion asukas ei näytä edes tiedostavan olemassaoloani naamioiden sen ylpeydeksi. Todellisuudessa jokainen heistä olisi valmis repimään minut kappaleiksi. Tunnen alituiseen niskassani parven keskittyneen nälkäisen katseen kun käännän heihin selkäni. Vaikka emme ole koskaan katsoneet toisiamme silmiin, tiedän kaiken huomion kohdistuneen minuun. On vain ajan kysymys kunnes paine käy sietämättömäksi. Tunnen ilman sakenevan hetki hetkeltä.

Hengitykseni kohoaa ilmaan. Olen kietoutunut pitkään paksuun kaulaliinaan ja kerrostanut vaatetustani takkini alle sen hädin tuskin mahtuessa enää ylle. Keitän aamuisin tulisijassa laihaa teetä kuljettaakseni kuumaa emalimukia halki jäisen kapean portaikon joka erottaa huoneeni muusta rakennelmasta. Lämpötila heksagonin sisällä on siedettävämpi, mutta vaatii minua silti pukeutumaan lämpimästi. Olemukseni pistää silmään. Parvi on itsetietoinen ulkonäöstään ja kuinka sillä ilmaistaan omaa asemaa. Kylmyys ei haittaa heitä. Suustani purkautuva vesihöyry on alituinen seuralainen minne tahansa kuljen. Välillä kuulen perässäni huvittunutta kuiskailua tai paheksuvia hymähdyksiä. Sametin kahinaa ja yhteen törmääviä vartaloita kun jotkut kiihottuvat läsnäolostani. He ottavat toisiaan seinien syvennyksissä tai vasten antiikkia. Saaden minut alkuun äärimmäisen epämukavaksi kuinka hävyttömästi he käyttivät tilaisuutta hyväkseen, tarkoituksella tehden selväksi etteivät näe minut näkemisen arvoisena ottamalla minut väkisin mukaan inhottaviin leikkeihinsä. Kunnes opin kävelemään hiljaa ohi ja olemaan kiitollinen uudesta päivästä.

Vaatimaton huoneeni ei ole mitään tämän kaiken rinnalla. Olen eristetty unohdettuun nurkkaan joka sopii minulle erinomaisesti. Jossa vain välttämättömin elämiseni kannalta on mahdollistettu. Lämpö, vesi, ravinto, vuode, pöytä ja vähän saippuaa. Kuljen päivittäin suunnattomien koristeellisten juhlasalien ja loputtomien tyylikkäiden käytävien halki, jyskyttävän tunkkaisen konehuoneen läpi yhä syvemmälle rakennelmaa kunnes otan viimeisen kolisevan hissin kohti määränpäätäni. Metallinen verkko-ovi heilahtaa syrjään kun astun kolkkoon kiviseen luolaan jossa odotan kunnes silmäni tottuvat hämärään. Askeleeni kaikuvat tilassa joka kasvaa katedraalina korkeuksiin kunnes häviää pimeyteen. Kävelen kohti alttariksi nostettua jalustaa ja kierrän sen taakse laskeutuakseni kiviportaita pitkin syvälle kryptaan kohdatakseni mestarini.

Kardinaali on vaikuttava hahmo. Kirkkaanpunaiseen arvokkaaseen brokadiin verhottu vanhin joka harvoin liikahtaa paikaltaan. Hänellä on hallussaan korkein tieto jota kärsivällisesti kirjaa ylös paksuihin niteisiin kastamalla terävän kyntensä musteeseen. Hänen pitkien valkoisten hiustensa ja parran takaa piirtyy ankarat kylmät kasvot jotka keskittyneinä piirsivät liioitellun suurta alkukirjainta uutta kappaletta varten. Olen hänen henkilökohtainen lääkärinsä ja henkeni täysin riippuvainen hänestä. Hän huomaa tuloni ja nostamatta katsettaan puhuttelee minua matalalla karhealla äänellä: -Terve Artorius toivottavasti lepäsitte hyvin. ”Kiitos kyllä herra.. Toin tämän takaisin” vastaan hänelle kun samalla kaivan olkalaukustani kirjan jonka hiljan luin loppuun. Kardinaali osoittaa hienovaraisesti kohotettua sormeaan kohti kirjapinoa jolle lasken teoksen. Hän kysyy minulta: -Kerro mitä mieltä olit Teophiluksen kohtalosta. Nielaisen ja vastaan rehellisesti: ”Hän ansaitsi rangaistuksensa, en saata surra hänen puolestaan”. Kardinaalin suupielet nousevat aavistuksen, -Niinkö, en odottanut sinua niin ankaraksi Artorius. ”Mielestäni.. mielestäni hän sai tilaisuutensa joten hän valitsi tiensä jolle päätyi ja se oli oikein vaikka..”. -Se tuhosi hänet. Nautitko siitä? ”En nauttinut, en kokenut siinä mitään nautinnollista”. -Olisitko halunnut.. ihan vähän, edes hieman vahingoniloa. ”Olisin”. Kardinaali nostaa toista kättään osoittaakseen häntä lähinnä lepäävää kirjaa yönsinisillä kansilla, -Varasin sinulle tuon. Se on kokoelma satuja, ajattelin että nauttisit vaihtelusta. Lähestyn valikoitua teosta ja nostan sen varovasti itselleni olkalaukkuun talteen: ”Kiitos herra. Mikä on vointinne?”. Kardinaali viimeistelee kalligrafiansa ja vetäytyy hitaasti korkean kirjoituspöytänsä reunalta, samalla hän nostaa kylmät kasvonsa suoraan minuun ja kavahdan hänen pistäviä mustia silmiään. Kun hän aloittaa puhumaan näen luonnottoman pitkien kulmahampaiden vilahtavan. -Entisellään.. mutta melko kummallista, olen entistä varmempi siitä. En sano mitään, katson kun iäisyyksien ikäinen patriarkka liikuttuu kuin ensimmäistä kertaa. Tiedän hänen tekevän kuolemaa.

Tunne on vain voimistunut. Alkujaan en edes tiedostanut sitä, mutta eläessäni täällä taskukelloni mukaan lähes vuoden en voi sitä enää sivuuttaa. Se perustuu henkilökohtaiseen havaintoon josta ensimmäisen kerran tein lauseen päiväkirjaani vain kuukauden oleskelun jälkeen. Eroan tyypillisestä kuusion kansalaisesta tavalla johon en alkujaan uskonut, mutta on sittemmin selkiytynyt yhä kirkkaammin. Perustan tieteen miehenä maailmani havainnoille ja päättelylle. Täällä ollessani olen todistanut merkillisiä ja kauhistuttavia asioita, mutta kaikkein merkillisin toteamus on tapahtunut itsessäni. Koko suurenmoisen kuusikulmaisen arkkitehtuurin mahdottomassa kullatussa ylellisyydessä, istun sen ainoan tulisijan äärellä huolehtimassa sen yksinäisestä liekistä etten paleltuisi unissani hengiltä, pysähtyen yhä uudestaan saman tuntemuksen äärellä. Olen ainoa koko heksagonissa joka kantaa sisällään sielua.

Heksagon perustuu uneen jonka näin teini-ikäisenä ja jäi ainiaaksi mieleeni. Olen mahdottoman kauan halunnut kertoa sen tarinaa, mutten koskaan ole osannut tai uskaltanut. Rohkaistuin aloittamaan koska niin täytyy vihdoin. En vielä tiedä kuinka monta osaa tälle syntyy, mutta aloitetaan ensimmäisestä olkaa hyvä. Haluan tämän lisäksi jakaa kauan sitten tilaamiani piirroksia eräältä taiteilijalta eräältä foorumilta joka teki minulle toiveesta niitä muutamia kappaleita perustuen uneni hahmoihin. Tässä jaan niistä kaksi jotka kuvastaa Arturia ja Kardinaalia. Ne ovat mielestäni äärimmäisen onnistuneet. En tiedä taiteilijan nimeä, muuten jakaisin hänet. Silloin kun tilaus tehtiin ja toimitettiin käytimme toisistamme vain nimimerkkejä. En pääse enää käsiksi tililleni kyseiselle foorumille, mutta haluan mainita hänet erikseen vaikka en voi häntä teille esitellä. 

Lisäksi heille ken arvostaa, kirjoittaessani minulla soi tämä taustalla.

Artur

Kardinaali