Aamiaiskoneiden nousu

On eräs tunne jonka haluaisin välittää. Siinä yksinkertaisuudessaan kun sen koen. Istun tässä katsoen eteeni ja yritän kietoa mieltäni sen ympärille. Paketoida sen muotoon jonka ulkoistaa. Kaikkein kauneinkin asetelma tekee siitä pilaa ja hylkään sen oitis. En voi koskettaa sitä suoraan, läpäistä sen ydintä tuodakseni lähemmäs. Voin vain tarkkailla pinnalle muodostuvia kuvioita, levätä sen valossa ja tuntea lämmön kasvoillani. Aika kulki erilailla heksagonissa. Parven pyhä kuusio jonka ulkopuolella ei tärkeimmän tiedon mukaan ollut mitään. Tämä on kaikki mitä olisi ja oleman. Arvioin rakennelman muotoa sen myötä kun ehdin sitä tutkimaan muilta velvollisuuksilta. Minulla on vapaa kulku kaikkialle, tai ainakin melkein. Parvella ei ole oikeutta kajota minuun ja niin käsittämätöntä kuin se onkin he noudattavat sitä täysin. Työhuoneeni sijaitsee rakennelman ylimmässä kerroksessa ja saan olla täällä täydellisen rauhassa. Kohennan tulta lisäämällä puita heksagonin ainoassa tulisijassa. Tärke

Haisemme eläimiltä hän sanoi. Ehkäpä siksi että olemme ihmettelin ääneti. Miksi ei saisi ja hyväksyä henkilökohtaista kemiallista koostumustaan ilman henkiä. Haisemme siltä itseltään, emme lapsuuden sankareilta tai hyviltä aikeilta. Sitten hän ojensi minulle pehmeästä muovista veistetyn spiraalimaisen pullon. Sen sisällä lainehti raskaasti kolmea eri väriä jotka eivät sekoittuneet keskenään vaikka ravistin kuinka lujaa. Hän selvensi; nyt voit tuoksua miltä ikinä haluat. Voit olla mitä ikinä haluat uskoa olevasi. Ihmettelin yhä ääneti, mutta huomasin eksyvän ajatuksissani sen lukemattomiin mahdollisuuksiin. Senkin katala, huomautin, ei se silti tee minusta vähemmän tyhmää tai ilkeää. Se olisikin sinun salaisuutesi, hän näpäytti sormellaan ilmaa ja heilautti kulmakarvojaan ovelasti kohti hiusrajaa. Niin. Ei kenenkään muun tarvitsisi tietää.  Applikaatiossa olisi vaaransa. Toimikunnan kuului varmistua viime hetken epäröinneiltä ja samasta velvoitteesta tiedesalongin ehdot allekirjoitettii