Tulevaisuus on kirkas

Haisemme eläimiltä hän sanoi. Ehkäpä siksi että olemme ihmettelin ääneti. Miksi ei saisi ja hyväksyä henkilökohtaista kemiallista koostumustaan ilman henkiä. Haisemme siltä itseltään, emme lapsuuden sankareilta tai hyviltä aikeilta. Sitten hän ojensi minulle pehmeästä muovista veistetyn spiraalimaisen pullon. Sen sisällä lainehti raskaasti kolmea eri väriä jotka eivät sekoittuneet keskenään vaikka ravistin kuinka lujaa. Hän selvensi; nyt voit tuoksua miltä ikinä haluat. Voit olla mitä ikinä haluat uskoa olevasi. Ihmettelin yhä ääneti, mutta huomasin eksyvän ajatuksissani sen lukemattomiin mahdollisuuksiin. Senkin katala, huomautin, ei se silti tee minusta vähemmän tyhmää tai ilkeää. Se olisikin sinun salaisuutesi, hän näpäytti sormellaan ilmaa ja heilautti kulmakarvojaan ovelasti kohti hiusrajaa. Niin. Ei kenenkään muun tarvitsisi tietää. 

Applikaatiossa olisi vaaransa. Toimikunnan kuului varmistua viime hetken epäröinneiltä ja samasta velvoitteesta tiedesalongin ehdot allekirjoitettiin ennen kuin virta kytkettiin päälle. Tervetuloa klubiin! Ensimmäisiin sääntöihin kuului uuden isännän järjestämät juhlat kerhon aikaisemmille jäsenille. Tilaisuuden etiketin mukaisesti jokaisen osallistujan oli puettava ylle arvokkaimpansa. Sen tulkinta jätettiin vapaaksi. Muodollisuudet olivat palanneet säännölliseen suosioonsa ja niiden uskottiin unohtuvan pian. Tavat ja sanat puettiin kuin takit. Välillä takit vaihtuivat viitoiksi ja kerran eräs joku kehitti puvun joka kykeni yhdistämään riisuutumisen tarpeettomuuden taianomaisiin alusvaatteisiin. Alastomuuden eduista käytiin lyhyt kinastelu. Kompromissi muistutti teloitusorgioita. Tavoite oli alentaa onnettomuuksia, sillä aiemmin raskaat ornamentit raahasivat helmoja ja erityisesti kalliiseen marmoriin liukastuivat ne jotka eivät olleet tottuneet jatkuvaan humalaan. 

Raketin perä räjähti holtittoman räkätyksen rinnalla kohti taivasta. Sen kylkeen oli maalattu  ihmissilmäinen merihevonen joka katseli suurten ripsien alta viettelevästi. Raketti suihki jälkeensä kaikenväristä tulta ja piirsi taivaalle valkoisen savureitin. Sen päällä ratsasti Markiisi Fuu joka oli päättänyt aiheuttaa paikallisissa hämmennystä kiusanteolla. Raketin ohjaaminen oli Markiisille tuore harrastus. Häntä oli koko ikä kannustettu pahankurisuuteen ja kepposet kasvoivat iän myötä. Ilmoja halkaiseva suippokärkinen myrskykone ampui ilotulia ja herätti toisiinsa nojaavat nukkujat. Markiisi Fuu oli kenties sittenkin oikeassa. Kuka tarvitsee kutsua kun on pommeja.

FIN

Lyhyt tarina jonka kirjoitin joskus vuonna en muista milloin ja on ollut tarkoituksena julkaista uusiksi sopivana hetkenä. Palasin viime vuonna kirjoittamisen pariin ja erityisesti täyttänyt käsin useita vihkoja. Olen kypsytellyt ajatusta paikasta johon jakaa uusia ja vanhoja kirjoituksiani. Kaikenlaista ihanaa ja kamalaa, satunnaista tärkeää ja vähemmän merkittävää. Enimmäkseen fiktiota, ainakin niin väitän. Joten tervetuloa ja vielä kerran, tervetuloa.